Ajatuksia jalostuksesta

7.7.2016

Tämä teksti on ottanut inspiraation valkkarien facebook sivuilla muutaman päivän ajan olleesta ajoittain kohtuullisen lennokkaastakin keskustelusta, miten pentuja saa markkinoida, mitä tulisi jalostuksessa ottaa huomioon ja mihin juuri nyt pitäisi kiinnittää huomiota. Koska kirjoittajia oli paljon eri lähtökohdista niin myös painotukset olivat selkeästi erilaisia. Koska keskustelu lähti liikkeelle yhden henkilön pentue ilmoituksesta, en viitsinyt siihen alkaa sen pidemmälti kirjoittelemaan, paikka ei sinällään tuntunut oikealta. Kirjoitampa siis omalle sivulleni.

Minä harrastan koirieni kanssa. Suojelua, vesipelastusta, erikoisjälkeä ja hakua. Minulle on tärkeää, että koira on vilkas, että se on toimintakykyinen, että sen hermorakenne on kunnossa, se ei saa olla liian pehmeä, ei ääni -eikä alusta-arka. Sillä pitää olla viettejä, niin saalisviettiä ja taistelutahtoa kuin myös ruuanhankintaviettiä eli ahneutta. Sen pitää olla myös avoin. Nämä ominaisuudet ovat tärkeitä, kun miettii, mihin se harrastuksissa joutuu. Sen pitää kyetä selviämään annetuista tehtävistä pääasiassa melko itsenäisesti. Sillä pitää olla moottori, jonka avulla sitä pystyy motivoida tekemään annettuja tehtäviä. Sillä pitää olla sen verran viettikestävyyttä että se pystyy suorittamaan annettuja, välillä pitkiäkin tehtäviä. Uskoisin, että näitä ominaisuuksia koira tarvitsee myös muissa lajeissa, joista itselläni ei ole kokemusta. Suojelua harrastava urokseni on arjessa mitä loistavin kaveri. Se on mukavaa lenkkeilyseuraa, se ei reagoi negatiivisesti ääniin, paikkoihin, ihmisiin, lapsiin, pyöriin, härveleihin jne. Koiriin se reagoi. Silloin otan koirani hallintaan ja kävelemme vastaantulevan koiran ohi. Koska treenaamme myös tottelevaisuutta ja suojelussa on pakko olla myös hallinta mukana jos meinaa koskaan kokeisiin asti yltää. Me yritämme sitä. Siitä on usea eri ihminen ja maalimies sanonut, että se on ehdottomasti paras valkkari jota he ovat koskaan nähneet. Tottakai koen ylpeyttä siitä, mutta samalla myös harmia, koska itse pidän koiraani ihan tavallisena kivana koirana.

Harrastuskoiraominaisuudet, joita itse tässä luettelin ja joita itse pidän tärkeänä, ja joita yritän myös jalostustyössäni saavuttaa eivät lie kovinkaan kaukana siitä, mitä ihminen, joka etsii kotikoiraa ja lenkkeilyseuraa hakee? Vai olenko väärässä?

Olen itse sitä mieltä, että pääasiassa hyvän harrastuskoiran ominaisuudet ovat samoja, mitä on hyvän kotikoiran ominaisuudet. Se ei saa olla liian pehmeä, aina tapahtuu jotain odottamattomuuksia ja jos koira on pehmeä se jää niitä pelkäämään kenties loppuiäkseen. Sillä pitää olla hyvät hermot, jotta se kestää muuttuvia asioita ja tilanteita, yksinolot ja mahdolliset ajoittaiset lenkkeilyjen vähyydet, retkeilyt, muuttuvat tilanteet. Sen pitää olla ääni -ja alustavarma, jotta sen kanssa on helppo käydä eri paikoissa, mahdollisesti reissailla siellä ja täällä, on ukkosta, uuttavuotta, kaupunkielämää, kolinaa ja pauketta, rakennustyömaita joissa ainakin kaupunkiolosuhteissa joutuu ajoittain liikkumaan, ritilärappusia, kauppakeskuksia, lista on loputon. Jos sille kotikoiralle haluaa opettaa peruskäytöksen olisi sillä syytä olla myös viettejä, joiden kautta sen voi palkita, muussa tapauksessa joutuu melkein herkemmin miettimään negatiivisten toistojen kautta rakennettua koulutusta josta ainakaan itse en niin välitä. Avoimuus helpottaa niin kotioloissa kuin ulkoillessa elämää. Jos koira ottaa vieraat vastaan iloisesti, on se omistajalle paljon helpompaa, kuin se että koiraa joutuu maanittelemaan pois sohvan alta tai pitää pelätä, että se pelossaan näykkää jos siihen koskee. Sama pätee lie ulkona. Aina tulee joku vastaan jota koira kiinnostaa ja joka haluaisi siihen ottaa jonkinlaista kontaktia.

Mitä tulee terveyteen, meillä on käytössä erilaisia geenitestejä, on luustokuvauksia ja silmäpeilejä ja sitäkin isompi kasa asioita joita ei virallisesti näe missään ja jotka on puhtaasti omistajan kokemusmaailman varassa, pitävätkö he niitä "sairauksina tai vikoina" vai normaaleina asioina. On panosteiittiä, lanne-ristiluukanavan ahtaumaa, olkanivel, ranne, polvi ongelmaa, allergioita, kutinoita, hotspotteja, herkkää vatsaa ja tätä listaa saa jatkettua loputtomiin. Mielestäni on erittäin tärkeää myös katsoa muiden, kuin vanhempien terveysasiat, sisarusten, vanhempien, isovanhempien, niiden sisarusten, pentujen, pentujen pentujen. Iso kasa koiria, iso kasa riskejä.

Yksittäisen koiran tulokset ovat tärkeitä mutta jos oma koira on terve ja sisarukset eivät, on se mielestäni otettava huomioon vahvasti. Tai jos omassa koirassa on jokin vika, ja sisaruksissa ei samaa löydy eikä lähisuvussa - onko se riskinottamisen arvoista? Jokainen kasvattaja varmasti punnitsee näitä asioita ja tekee oman omantunnon kanssa töitä siitä, mitä käyttää ja mitä ei.

Isoina asioina on parina viime vuonna noussut geenitestit. Pääasiassa MDR1 ja DM. Molempien periytyvyyskaava on selkeä. Geenivirheethän on, aina olleetkin, rodussa koska siinä on molempien osalla myös kantajia ja alttiita. Olen kysellyt ja keskustellut Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan kanssa DM:stä niin yleisesti kuin valkoisellapaimenkoiralla. Sain sieltä sekä tehtyjä tutkimuksia että mielipiteitä perustuen tutkimuksiin. Lyhennettynä näin, eräässä rodussa on DM:n suhteen alttiiden määrä 77% populaatiosta (perustuen kohtuullisen laajaan otantaan rodun sisällä), näistä 77% alle 1% sairastuu siihen. Myös keskiarvoinen sairastumisikä on rotukohtainen. Joillain se on lähempänä 8-vuotta, toisilla lähempänä 14-vuotta. Keskiarvoisesti. Valkoisella paimenkoiralla on tiedossa pari sairastunutta altista. Olen sydänjuuriani myöten pahoillani heidän puolestaan. Olen täysin sitä mieltä, että geenitestejä on syytä tehdä, on hyvä tutkia ja katsoa ja seurata, mihin suuntaan mikäkin asia on muovaantumassa. En kuitenkaan pysty tässä vaiheessa, kun meillä ei ole mitään tilastoitua tietoa siitä, mikä on valkoisella paimenella sairastumisriski alttiista, onko se 1/100 vai 99/100, onko keskiarvoinen sairastumisikä mikä, ymmärtämään sitä, miksi pelkillä geenitesteillä jalostus on arvostettu niin korkealle? En tarkoita tällä sitä, että väenväkisin pitäisi tehdä alttiita ihan vain siksi, että näkisi mitä tapahtuu, pyrin vain herättämään kenties keskustelua siitä, onko yksi yksittäinen asia sellainen, joka ohjaa rodun kehitystä.

Kirjoitin tuossa yllä pitkät listat siitä, mitä kaikkea muuta, ainakin itse otan huomioon ja mietin, kun mietin jalostusta ja koiran pennutusta. Se että löytää toisilleen sopivat koirat, suvullisesti, terveydellisesti, luonteellisesti, on ainakin minulle ihan mielettömän työn takana. Voihan toki olla, että koirani ovat niin huonoja, ettei niille ole kourallista mahdollisia koiria partnereiksi.

Pyrin myös aina perustelemaan, miksi juuri nämä kaksi koiraa. Luvatahan ei koskaan voi, mutta itselläni on selkeät toiveet ja visiot siihen, minkä takia teen jonkin yhdistelmän. Kerron vanhepien hyvät ja huonot puolet. Aina on mahdollista, että pennut eivät muistuta ollenkaan vanhempiaan, aina on mahdollista, että joku perii molempien huonot puolet. Jalostuksessa ei pysty lupaamaan mitään. Se on aina korkeamman käsissä. Kuitenkin mielestäni on ensisijaisen tärkeää, että kasvattajana tietää suvun ongelmista, huonoista puolista, hyvistä puolista ja pystyy perustelemaan sen, miksi käyttää näitä koiria ja mitä juuri tältä pentueelta _toivoo_ olkoonkin niin että ne toiveet eivät aina toteudu. Joskus eivät sinnepäinkään.

2021 Kennel Riot Leader's | riotleaderskennel@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita